Villiam Virkkunen. Henkilö istuu sohvan reunalla, hymyilee ja pitää kättä leukansa alla. Taustalla moderni sisäympäristö.

Kuva: Fiia Ketonen

Valmentaja, fasilitaattori ja puhuja

Mitä teen?

Olen psykologiaan, työn muutokseen ja tekoälyyn erikoistunut puhuja, fasilitaattori ja valmentaja.

Ammatillinen tavoitteeni on auttaa ihmisiä saamaan makeempia asioita aikaiseksi, ja samalla nauttia matkasta. Tämä tarkoittaa vähemmän ympäriinsä juoksemista, poukkoilua ja merkityksettömiä kokouksia. Ja enemmän aikaa monipuoliselle ajattelulle sekä laadukkaille keskusteluille, joissa luodaan jotain aidosti uutta.

Yli kymmenen vuoden aikana olen kehittänyt ihmisten osaamista, liiketoimintaa ja tekoälyratkaisuja sadoissa organisaatioissa Suomessa ja Euroopassa.

  1. Puhujana ovallutan työyhteisöjä työn tulevaisuudesta ja tekoälystä, huipputiimien toimintatavoista ja moderneista työkulttuureista.

  2. Valmentajana autan ammattilaisia ja johtajia kehittämään ajatteluaan ja ja hyödyntämään tekoälyä vaikuttavampaan tekemiseen.

  3. Muutosjohtajana autan yrityksiä tunnistamaan tekoälyn mahdollisuuksia, ja uudistamaan prosesseja ja toimintatapoja tekoälyllä (Futurice Oy:n kautta).

Uskon, että muutos vaatii aina yksilön kasvua johtajuudessa ja ymmärryksessä. Siksi tavoitteenani on aina auttaa ihmisiä kehittymään sekä ihmisinä, että ammattilaisina.

Missä voin auttaa?

Itsen johtaminen
tekoälyn aikakautena

Valmennukset / puheenvuorot

Vuorovaikutus-, itseilmaisu- ja vaikuttamistaidot

Valmennukset

Tietotyön tulevaisuus

Puheenvuorot ja konsultointi

Tekoälykehityksen johtaminen

Konsultointi (Futuricen kautta)

Ketterä muutosjohtaminen ja fasilitointi

Konsultointi (Futuricen kautta)

Villiam Virkkunen puhuu tai pitää esitystä kokous- tai seminaaritilassa, taustalla banneri.

Käynnissä olevat projektit

Valmennukset ja puheenvuorot

Valmennan ja puhun organisaatioissa seuraavista teemoista

Konsultointiprojektit

Muutosjohtajana tuen yrityksiä tarttumaan tekoälyn tuomiin mahdollisuuksiin johtamalla data- ja tekoälyohjelmia (Futurice Oy:n kautta).

Vierasluennot

Vierailen säännöllisesti Hankenin kauppakorkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa luennoimassa itsen kehittämisestä, muutosjohtamisesta, muotoiluajattelusta ja tekoälystä.

Vaikuttamisvalmennus

Osaaminen

Yksilötaso

  • Itsensä johtaminen

  • Fiksut työtavat ja virtaava työnteko (Flow)

  • Vuorovaikutustaidot ja kommunikaatio

  • Tietoisuustaidot ja meditaatio

  • Reflektio ja oppiminen, ja itsen kehittämisen menetelmät

Organisaatiotaso

  • Ketterä muutoksen johtaminen

  • Tekoälykehityksen johtaminen

  • Palveluiden ja liiketoiminnan muotoilu

  • Kulttuurinmuutos ja johtamisen kehittämisen ohjelmat

  • Innovaatioprosessit ja -ohjelmat

Koulutus

Ekonomi (Kauppatieteiden maisteri)
Pääaine: Organisaatiot ja johtaminen


Hanken School of Economics

Sosiaalipsykologi (Valtiotieteiden kandidaatti)


Helsingin yliopisto

Erikoistuminen: Organisaatiopsykologia


Lunds universitet

Erikoistuminen: Kognitio- ja neuropsykologia


Lunds universitet

Sertifikaatit

  • Sertifioitu ScrumMaster (Scrum.org)

  • Sertifioitu Product Owner (Scrum.org)

  • Lean Service Creation Fasilitaattori (Futurice Oy)

  • Everything DiSC -käyttäytymistesti (MLP Oy)

  • Big 5 persoonallisuustesti (Lunds universitet)

  • FirstBeat stressinhallinnan kouluttaja (FirstBeat Oy)

Tehtäväni on parantaa ajattelun laatua työelämässä.